1.8.2016

Tiina Sten

Tiina Sten
Viestinnän ja markkinoinnin pelinrakentaja
tiina@seuraavamaali.fi

"Olen koripalloilija, jonka tie on vienyt lukiosta USA:n, Espanjan, Kreikan ja Saksan ammattilaiskenttien kautta 12 vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Matkan varrella maaotteluedustuksiakin on kertynyt aikuisissa yli 100, ja viimeisiltä kausilta muistoina 4 Saksan Bundesliigan mestaruutta.
Olen huomannut, että mitä enemmän vuosia ammattiurheilijan kuplassa on kertynyt, sitä kauemmaksi "normaali elämä" on tuntunut karkaavan - vaikka sen tiedostaa jossain kohtaa edessä olevan.

Monesti viimeaikoina, varsinkin kropan reistaillessa, on tullut mietittyä miten iso mullistus tässä onkaan edessä. Lähtien päivärutiineista omaan identiteettiin ja oman paikan löytämiseen työelämästä ja muista yhteisöistä. Ja tähän, ehkä uran vaikeimpaan ja moni-ulotteisimpaan suoritukseen ei enää saakkaan tukea ja ohjeita valmentajilta, lajiliitoilta tai huoltajilta.

Pienen sattuman kautta päädyin projektiin mukaan, vaikka oma urheilu-ura ei vielä olekaan virallisesti paketissa. Arvostan valtavasti tämän porukan tekemää työtä tärkeän asian tiimoilta. Haluankin olla mukana luomassa jotain aitoa ja rehellistä. Jotain, missä asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, mutta positiivisessa hengessä ratkaisuja hakien ja hauskaakin välillä pitäen. Parhaiten urheilijaa ymmärtää toinen urheilija. Ja lajirajojen yli mentäessä voi olla vapauttavaa riisua ne oletetut oman piirin roolit.

Jo nyt olen itse saanut paljon tukea, verkostoja ja uudenlaisia näkökulmia, joita toivon projektin antavan monille muillekkin.

Uusille aluille!"