“Me olemme täällä tänään, jottei meistä kukaan enää jäisi ilman vertaistukea”

EX-URHEILIJOIDEN TUKIVERKON,  SEURAAVAN MAALIN STARTISSA ITKETTIIN JA NAURETTIIN

SEURAAVA MAALI -starttitapahtuma keräsi Turun Vanhalle Raatihuoneelle perjantaina 2.9. täyden salillisen uransa jo päättäneitä ja päättämässä olevia urheilijoita sekä muita urheilutoimijoita.                              

– Vilkas keskustelu todisti sen, että urheilu-uran päättymiseen liittyy koko tunteiden kirjo: suru, pettymys, katkeruus, arvottomuuden ja mitättömyyden tunteet, mutta toisaalta myös helpotus. Tunnepuolen muutosten lisäksi lopettanut urheilija joutuu kohtaamaan täysin uudenlaisen arjen. Ajankäyttö, rutiinit, ihmissuhteet, jopa ruokavalio … kaikki menee uusiksi, kiteyttää SEURAAVA MAALI ry:n voimahahmo ja tapahtuman pääideoija MIRA KERÄNEN.

Entinen kilpaurheilija käy uransa päättymisen jälkeen läpi suuren muutosprosessin – hyvin usein yksin ja epävarmana. Miten suhtautuu työnantaja ensimmäisen CV:nsä 35-vuotiaana tehneeseen työnhakijaan. Miten puoliso, perheenjäsenet ja entiset pelikaverit reagoivat ystävistään täysin erakoituneeseen läheiseensä. Kipuilu on kuitenkin yleensä tabu, josta ei puhuta.

Kun Mira kysyi SEURAAVA MAALI –startin yleisöltä, kuka on kokenut urheilu-uran jälkeen jääneensä tyhjän päälle, yli satapäisessä osallistujajoukossa moni nosti rehellisesti kätensä.  – Me olemme täällä tänään, jotta meistä kukaan ei enää jäisi ilman vertaistukea.

Avointa puhetta masennuksesta ja gloriankaipuusta

– Muistan edelleen sen päivän, jolloin maailmanmestaruus, Euroopan mestaruus ja Suomen mestaruudet eivät tuntuneet miltään, totesi Mira Keränen tunteikkaassa avauspuheenvuorossaan, kun kilpa-aerobicura oli vuonna 2011 päättynyt tyhjyyden tunteeseen.

– Olin pakannut treenikassin ja ajattelin, että lääkärin vastaanoton jälkeen jatkan suoraan treeneihin, kertoi entinen kuulantyöntäjän Conny Karlssonin, jonka urheilu-ura loppui vuonna 2007 diagnoosiin paksusuolen tulehduksesta. -– Suurin menetys oli uran päättyminen, sairautta en osannut pelätä.

– Suurin pettymyksen uran päättymisessä olleen se, ettei ehtinyt nähdä täyttä potentiaaliaan, totesivat urheilu-uransa 24-vuotiaina loukkaantumisiin päättäneet ex-jääkiekkoilija, olympiamitalisti ja nykyinen urheilupsykologi Tuomas Grönman sekä entinen maajoukkuelentopalloilija Sini Häkkinen.

Tyhjiön täyttämiseen tekemistä, ystäviä – ja uusia tavoitteita

Ex-jääkiekkoilija Juuso Niemisen tavoin Conny Karlsson ja moni muu on urheilu-uransa jälkeen löytänyt valmentamisen. Purjehtija Silja Kanervan mukaan siirtyminen työelämään on kuitenkin samalla tarkoittanut urheilu-uran aikana syntyneen taloudellisen velan kuittaamista: valmentamiselle ei yksinkertaisesti ole heti oman uran päättymisen jälkeen ollut aikaa. Ex-jääkiekkoilijalle Marko Mäkiselle valmentaminen on kuitenkin ollut hyvä keino pitää arki kiireisenä. – Samalla on saanut pitää kiinni jostain sellaisesta, mikä aiempaa urheilijan arkea rytmitti – pukuhuoneen tunnelmasta.

SEURAAVA MAALI -starttitapahtumaan vieraaksi saapunut entinen ampumaurheilija Hanna Pitkänen kertoi aloittaneensa blogin kirjoittamisen. – Se on minun keinoni käsitellä tyhjyyden ja luopumisen tunteita, jotka uran päättyminen jätti.

F3:ssa kilpaa ajanut Kari Mäenpää sitä vastoin on esimerkki urheilijasta, jonka siviiliammatillekin urheilu-ura on luonut raamit. – Intohimo moottoriurheiluun tulee säilymään läpi elämän, tekemisen muoto vain on matkan varrella muuttunut.

Emil Elon ja Jani Niipolan moderoimassa paneelissa pureuduttiin lopettaneen urheilijan henkiseen jaksamiseen ja pohdittiin työnantajan näkökulmaa entisen urheilijan työmarkkina-arvosta.

– On pötypuhetta, etteikö urheilijalla olisi työkokemusta. Urheilu-ura on yhtä kuin työura, siinä oppii paljon: tavoitteellisuutta, sosiaalisia taitoja, pettymysten sietämistä… listasi entinen lentopallovalmentaja, henkilöstö- ja viestintäjohtaja Virpi Ojakangas.

– Urheilussa oppii fokusoimaa, siitä on apua niin työtehtävissä kuin henkilökohtaisessa elämässäkin. Ei kuitenkaan kannata laittaa kaikkea yhden kortin varaan, pappi Kari Kanala pohti urheilu-uran ja sen jälkeen koittavan ns. siviilielämän välistä suhdetta.

Mentorointia, työelämäkontakteja ja höntsäfutista

Tapahtuman suojelija Ilkka Kanerva ehdotti, että Turussa voitaisiin kokeilla kummisetä-järjestelmää, joka auttaisi urheilijaa uran loppupuolella – ja siviilielämän alussa.  Ehdotus sai yleisössä positiivisen ja innostuneen vastaanoton. Kukapa entinen urheilija tai työelämän edustaja ei haluaisi lähteä mukaan tällaiseen toimintaan. Tärkeintä on, että kynnys osallistua toimintaan on asetettu matalalle.

Urheilun monitoimimies, Juhani “Tami” Tamminen kiinnitti prinsiippeineen lopuksi kutsuvieraiden huomion urheilu-uran päättymisen karuimpaan puoleen. Liian monen kilpaurheilijan elämä on katkennut oman käden kautta, kun ura urheilijana on jäänyt taakse.

– SEURAAVAN MAALIN tavoitteena on, että kenenkään ei enää tarvitse jäädä yksin niiden tunteiden kanssa, joita uran päätyttyä kohtaa. Me olemme rakentamassa verkostoa, sitä meidän joukkuetta, kiteytti Mira Keränen tapahtuman ja yhdistyksen ydinajatuksen.

Reilu parituntisen tapahtuman jälkeen keskustelu jatkui vielä pitkään vilkkaana. Tapahtuman osallistujat löysivät nopeasti toisensa ja aiheen ympärillä, yli lajirajojen ja roolien, käytyyn keskusteluun avautui hyvin monenlaisia tulokulmia. SEURAAVA MAALI ry sai Turun kick off -tilaisuudesta hyvän liikkeellelähdön keskustelun jatkamiselle sekä verkostoitumis- ja vertaistukitoiminnan aloittamiselle.

– Suunnitteilla on ihan konkreettista yhdessä tekemistä, esimerkiksi höntsäfutista. Mutta siitäkin voi olla iso apu, että saa langan päähän tai kahvikupin ääreen toisen uransa päättäneen urheilijan. Urheiljalta urheilijalle -hengessä, kiteyttää Sini Häkkinen.

Hyvät nykyiset ja entiset urheilijat!

Kilpaurheilijan ura on monen nuoren haave.  Huippu-urheilun tulokset syntyvät vain kovalla työllä ja sinnikkyydellä. Matka huipulle on pitkä ja vaatii erityistä paneutumista ja ammattimaisuutta kaikessa tekemisessä nuoresta iästä alkaen.

Suomessa on jo pitkään tuettu ammattiurheilun ja koulutyön yhdistämistä. Ensimmäinen askel 1980-luvulla oli urheilulukioiden ja urheilupainotteisten ammatillisten oppilaitosten perustaminen eri puolille Suomea.

Entiset huippu-urheilijat menestyvät selvitysten mukaan hyvin myös siviiliurallaan. Urheilussa menestyminen vaatii pitkäjänteisyyttä, tavoitteellisuutta ja sitoutumista. Ne ovat kaikki piirteitä, joita arvostetaan ja tarvitaan myös työelämässä.

Silti huippu-urheilijan siirtyminen pois urheilu-uralta voi olla järisyttävän iso muutos. Parasta tukea muutokseen voivat tarjota ne, jotka ovat itse kokeneet ja läpikäyneet saman. Seuraava Maali -tapahtuma on oiva esimerkki tärkeästä vertaistukitoiminnasta.

Toivotan hankkeelle ja tapahtumalle parhainta menestystä ja hyvää jatkoa suomalaisen urheilijan tukiverkoston osana!